Avioero osa 3: Siirtymävaihe

Siirtymävaiheesta on tavallaan hieman vaikea kertoa sen vuoksi, että siihen vaikuttaa niin moni asia. Kuinka kauan tilanteessa ollaan, mitkä ovat välit? Jos toinen pakkaa kamat ja sanoo, että ”sori, mä lähden nyt”, niin siinä siirtymävaihe on täysin erilainen kuin jos asutaan vielä pitkäänkin saman katon alla tai vaikka asuttaisiin erillään, mutta silti oltaisiin joka päivä yhteydessä. Rajaan siirtymävaiheen tässä postauksessa käsittelemään sitä vaihetta, jossa valmistaudutaan siihen, että molemmilla on pian oma elämä ennen erkaantumista.

Meidän eropäätöksen jälkeen me asuttiin vielä kuukausi saman katon alla, ennen kuin hän muutti pois ja minä muutin sitä seuraavassa kuussa.

Tämä vaihe, kun molemmat asuvat vielä saman katon alla on siitä haastava, että samaan aikaan sitä tavallaan haluaa toisesta mahdollisimman kauaksi, ja samalla sitä tavallaan haluaisi vain toisen luo. Paradoksaalisesti sitä tarvitsee toista ja tarvitsee sen, että saa vielä jutella, vaikka alkaakin tekemään pesäeroa ja juttelee hänelle omista tunteistaan vähemmän. Välillä ero tuntui todella helpottavalta päätökseltä, että ”nyt tehtiin oikein ja tästä kyllä kaikki lähtee paremmaksi muuttumaan, kunhan nyt vaan saan tämän hoidetuksi”. Välillä olo oli todella turta. Sitten tuli niitä hetkiä, kun toisen läsnäolo vain ärsytti, eikä jaksanut odottaa, että kohta olitaisiin erillään.

Mielessä, tunnemaailmassa ja käytännönelämässä on juuri silloin päällä semmoinen hullunmylly, ettei siitä meinaa ottaa oikein selvää, että mikä tunne nyt on päälimmäisenä, mikä on tärkeää. Samaan aikaan pohdin kovasti niitä kysymyksiä, että kuka minä todellisuudessa enää olin, kun en olisikaan enää vaimo, enää ei tarvitsisi tehdä kompromissejä. Samalla otin askeleita kohti sitä tilastoa, jonne en koskaan aikonut päätyä. Olin päättänyt, että minä en koskaan eroa ja tässä nyt sitä oltiin. Tunsin itseni jatkuvasti hyvin uupuneeksi, sillä piti tehdä tuhansittain päätöksiä, jotka vaikuttaisivat tulevaan elämään monin eri tavoin ja iltaisin en malttanut rauhoittua. Minua lähinnä siis koko ajan väsytti henkinen kuorma ja fysinen valvominen.

Siirtymävaiheessa on tärkeintä selvittää, että missä nyt mennään, mitä pitää tehdä, miten uusi arki järjestetään. Myydään asunnot, järjestellään raha-asiat ja mahdolliset lasten huoltajuusasiat jne. Minä halusin jo nukkua erillään, koska tarvitsin omille ajatuksille tilaa ja siksi siirryin nukkumaan vierashuoneeseen. Minun kirjahyllyni sijaitsivat silloin siellä ja minua tavallaan rauhoitti se, että sain olla rakkaiden ja kauniiden kirjojen ympäröimänä, vaikken mitään jaksanutkaan lukea. Samalla yritin saada pientä käsitystä siitä, mitä ero tulee tarkoittamaan ja miltä se tuntui. Silti alleviivaan, ettei siinä vielä todellakaan voi valmistautua kaikkeen, mitä on tuleva. Mielikuvissasi voit jonkun verran tavoittaa sitä, millaista on edessä, mutta se tulee silti olemaan ainakin osittain erilaista. On hyvä valmistautua tulevaan ja samalla pitää mielensä avoinna, että asiat voivat mennä toisinkin.

Alla olevan tekstin olen kirjoittanut viikkoa ennen hänen muuttoaan. Olin koko päivän vain todella turta. Muistan, kuinka aamulla istuimme keittiössä aamupalalla ja minun oli vaikea mutustella edes paahtoleipääni. Tunnistin, että sydän itkee, vaikka tietoisuus blokkaa tunteet nollaan. (Tästä ilmiöstä kirjoitin blogipostauksen: kun sisin kumisee.) Eksälläni oli vielä paljon asioita hoidettavana sinä päivänä ja hän pyyi, että lähtisin mukaan. Olin hyvin vaitonainen ja yhden etappimme parkkipaikalla pyysin, että saisin jäädä autoon kirjoittaamaan puhelimeni muistioon yhden tekstin. Hän oli jo tottunut siihen, että kun minun täytyy saada kirjoittaa, se tarkoittaa sitä, että minun tätyy saada kirjoittaa juuri nyt ilman häiriöitä. Kun hän hetkeä myöhemmin tuli takaisin, minä sain juttuni valmiiksi ja luin tekstin hänelle. Muistan, että hän piti tekstistä. Tiedän, että tästä saisi pienellä editoinnilla vieläkin paremman, mutta en ole hennonut koskea siihen, koska se kuvastaa kaikessa epätäydellisyydessään täydellisesti juuri sitä, miltä minusta sinä päivänä tuntui:

Tänään on viimeinen lauantai,
kun olemme yhdessä samassa osoitteessa.
Ensi lauantaina sinä et enää asu täällä.

Tuntuu oudolta ja omituiselta,
tyhjältä järjestää toiselle elämää,
vaikka minä sitouduin tähän.
Auttamaan toista ja itseäni,
niin silti se tuntuu oudolta.
Ja silti mitään en haluaisi tehdä toisin.

Tuntuu oudolta jäädä yhteiseen osoitteeseen yksin.

Siirtymävaihe tuntuu valjulta.
Sitä pelkää…

Siirtymävaihetta ei koskaan kuvittele, kun miettii elämän muutosta.
Mieli on jo siellä, määränpäässä.
Onnellisen elämän kohteessa.
Mutta minä olen kuitenkin vielä täällä. Siirtymävaiheessa.
Keskellä ei mitään.
Ilman tietoa tulevasta kodista ja ilman pysyvää työpaikkaa.
Siihen on helppoa jäädä roikkumaan, jollei ole varuillaan.
Jollei sulje silmiään hetkeksi, vedä syvään henkeä,
avaa silmiään, ojentaudu matkaan ja tartu tulevaan.

Siirtymävaihetta ei koskaan kuvittele
ja vaikka jos kuvittelisikin,
se on silti ihan erilainen kuin osasi odottaa.
Siirtymävaihe pitää elää, sillä ilman sitä ei voi tietää,
että on oikeasti saavuttanut uuden elämän.

 
Ei voi astua yhdellä askeleella sydäntalvesta hellekesään.
Tarvitaan kevät.
Ja keväässäkin on eri vaiheita.
 
On se vaihe, kun lumi sulaa,
kaikki on harmaan mössön peitossa
ja on ankeaa.
Kaikki junnaa paikallaan ja mieli kieppuu
samaa vuoristoradan kehää uudestaan ja uudestaan.
Puiden oksat ovat vain kasa risuja ja
tekee mieli itkeä ahdistuksesta,
ennen kuin tottuu alkukevään kauheuteen.
 
Sitten,
vähitellen puiden oksiin ilmestyy silmut ja
hyviä asioita alkaa vähitellen tapahtumaan.
Sitä huomaa siirtyvänsä kohti parempaa huomista,
jossa asiat järjestyvät.
Sitä huomaa, että kyllä se hellekesä ja onni
on sittenkin ihan kulman takana.
Täytyy vain löytää se oikea kulma,
jonka ympäri kiertää.
 
Ja sitten se löytyykin, kesä on täällä ja onni.
Kuulet korvissasi navigointilaitteen äänen
”olet saapunut kohteeseen”
ja sydämesi huokaa
”vihdoinkin”.

Kevät

Kuvat: Ulla-Mari Piipponen
Instagram: @ullamari_p

Kiitos, että luit tämän tekstin ja toivon, että se toi sinulle lohtua ja ymmärrystä. Toivon sinulle paljon kaikkea hyvää, rakas lukijani ja haluan sanoa sinulle, että jos minäkin selvisin, niin kyllä sinäkin selviät! Halauksin

-Tiina